Ensimmäisessä kappaleessa kerron anekdootin, joka sivuaa hiljattain Facebookiin perustettua ryhmää tai Naurunappulassa jaettua kuvaa. Kappale sisältää ainakin yhden terminologisen epäselvyyden eikä esitä täsmällistä linkkiä, jonka avulla lukija voisi itse arvioida asiaa.
Toisessa kappaleessa kuvailen tapausta hieman tarkemmin ja esitän löperön yleistyksen käsiteltävän ilmiön yleisyydestä perustellakseni tällä sitä, että tämä juttu on kirjoitettu. En kuitenkaan esitä tilastoja tai muuta heittoa tukevaa tietoa.
Tässä kappaleessa olen pohtivinani sosiaalisen median ja tietotekniikan mahdollisia positiivisia vaikutuksia. Tämä kappale on kuitenkin vain pakollinen väliosa ennen seuraavaa kappaletta.
Tässä kappaleessa kerron, että ensimmäisessä kappaleessa kuvattu ilmiö on vastenmielinen. Kiinnitän huomiota siihen, että sosiaalisessa mediassa ei ole vastuunkantajia, yritykset ovat Kaliforniassa ja ketään ei saa puhelimella kiinni. Väitteen perusteeksi en esitä faktoja.
Tässä kappaleessa on vastaava esimerkki ulkomailta. Jätän mainitsematta, että esimerkkimaassa lainsäädäntö on erilainen.
Seuraavaksi tuon vain juuri ja juuri verhotulla omahyväisyydellä esiin, miten vastuullisesti perinteiset tiedotusvälineet toimivat ja kuinka niillä on oma eettinen koodistonsa. Kappaleesta kuitenkin käy ilmi, että jonkin verran ottaa pattiin se, että joku toinen toimii toisin ja saa julkisuutta. Voi olla, että muistutan myös joidenkin palveluiden epämääräisistä yksityisyyskäytännöistä (joskaan en mainitse sitä, että oman mediani asiakas ei koskaan pääse irti asiakasrekisteristä ja puhelinmyyjistä)
Tässä kappaleessa muistutan siitä, että erilaisilla web-palveluilla on kyllä paljon käyttäjiä, mutta rahaa ne eivät tee. Jätän mainitsematta oman tiedotusvälineeni kutistuvat seuraajamäärät ja laskeneet tulot.
Lopetuskappaleessa otan jonkin verran takaisin väitettä ilmiön vahingollisuudesta. Höystän loppukappaletta ehkä kömpelöllä vitsillä, mahdollisesti myös autovertauksella.
Normaalista tavasta poiketen jutun lopussa on linkki.
